Entä jos kuuluisinkin tänne?

Olen jaksanut jauhaa moneen kertaan, etten kuulu tänne. Minun pitäisi olla oikeasti jossain menneisyydessä, historian syvissä vesissä. Mutta entä jos päätän, että kuulun tänne, että täällä on hyvä olla.

Maailmassa on käynnisssä ties mnkälaista kriisiä, mutta ehkä tämä on silti hyvä paikka elää. Ehkä olen täällä sen takia, että voin muuttaa asioita hiukan parempaan suuntaan.

Minä kuulun tänne. Piste.

Mitä mä sit oikeasti haluan

Olen taas jonkinlaisessa kriisissä - vaikuttaa siltä että murrosikä ei ole muuta kuin kriisiä kriisin perään. Tai jos ei ole kriisiä niin sitten vaan ärsyttää.

 

Minä haluaisin oman asunnon. Toivon niin kovasti että olisin edes pari vuotta vanhempi ja olisin päässyt jo pois peruskoulusta. Minä vain odotan niin kovasti sitä päivää kun pääsen lähtemään täältä. Tahdon muodostaa oman elämäni ja päättää ihan itse omista asioistani.

 

Turha kuitenkaan aloittaa ulinaa kun en kuitenkaan pääse täältä pois nopeasti - vielä tämä lukuvuosi ja seuraava. Sen sijaan voisin pohtia mitä minä voisin tehdä tällä tuppukylällä, jos siis joskus sattuisin tekemään jotain muuta kuin valittamaan, syömään tai nukkumaan.

 

Minä ihan oikeasti haluan alkaa opiskella niitä yrttijuttuja ja muutenkin perustaa pihalle ja huoneeseeni sellaisen puutarhan että pois tieltä risut ja männynkävyt. Ihan oikeasti tahdon kasvattaa omia ruokatarpeita (perunat, porkkanat, lantut, salaatit jne.) sekä erilaisia yrttejä joita voisin käyttää niin mausteina kuin parantamiseenkin. On ollut vähän sellaista puhetta että jos sitä lahjaksi saisi saavin missä pottua ens vuonna viljelis - maata kun en ryhdy muokkaamaan. Ostoslistallani on ollut myös ikuisuuden saviruukut kasveille. Ja jos sitä tulevina talvi-iltoina vähän jaksaisi aktivoitua niin voisin ruveta tekemään viljelylaatikoita vanhoista laudoista.

 

Haluaisin ihan oikeasti alkaamyös taiteilemaan. Mielessä on ollut erityisesti valokuvaus, mutta sitä on aika hankala toteuttaa. Haluaisin kuvata ihmisiä, mutta vapaaehtoisia ei löydy. Minulla on muutenkin vain tuollainen vanha kamera enkä muutenkaan tajua niiden päälle mitään. Jostakin sitä on kuitenkin aloitettava - ja kuvaanhan minä nukkejani. Nuket ei kuitenkaan meinaa enää riittää, joten jos sitä sitten vaikka ryhtyisi luontokuvaajaksi. Haaveissa on ollut myös polaroid-kamera, mutta täytyy sitten katsoa kun on rahaa tuhlattavana.

 

Haluaisin myös ihan oikeasti päästä jonkinlaiseen työhön. Mutta katsopas keppanaa, sehän on vähän niinkuin laitonta. Saan työskennellä tämän ikäisenä korkeintaan puolet loma-ajastani ja/tai niin ettei opiskelu häiriinny. Saan mennä vasta sitten oikeisiin töihin kun olen päättötodistuksen käteeni saanut - eli parin vuoden päästä. Töihin haluaisin päästä sen tähden että sisälläni on valtava vimma päästä tekemään töitä. Niinkun oikeesti, välillä ihan sormia syyhyttää. Jos saisin jostain jonkun työpaikan, sitoutuisin siihen ihan 100%  ja tekisin kaikki annetut työtehtävät parhaani mukaan. on ollut hiukan puhetta siitä että saattaisin päästä yhden kaverin kanssa kesätöihin ensi kesänä koko kuukaudeksi. Täytyy vain alkaa selvittää näitä asioita että saadaan parhaat paikat!

 

Mutta nyt kyllä ihan oikeasti haluan käpertyä peiton alle lukemaan kirjaa. Ensi kertaan, siis!

 

KUKA MUUTTAA MUN KANS SKOTLANTIIN SYÖMÄÄN KASVISHAGGISTA

Tarvitsen ihan ehdottomasti sisältöä elämääni. Tarvitsen työpaikan, edes vapaaehtoistyötä. Tarvitsen myös matkalipun Skotlantiin.

Hypin kohta seinille, revin hiukset päästäni, itken ja karjun. Turhauttaa, en pysty tekemään mitään. Vapaata aikaa kuusi tuntia, en aina vaan jaksa olla koneella. Pitäs päästä jonnekin, pitäs päästä pois täältä. Haluaisin vain oikeasti tehdä jotakin ja olla oma itseni, mutta täällä siihen ei ole mahdollisuutta.

hupsista

Koko ensi viikko on lomaa. Voi juma, mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?

Tietenkin voisin neuloa peiton, mekon, terälliset säärystimet, takin ja kaikkea muuta. Voisin myös vaikkapa olla viikon vegetaristi. Voisin myös siivota huoneeni, tehdä koulujuttuja, kirjoittaa, soittaa harppua ja opetella lausumaan runoja.

Mutta kun. Mutta kun. Mutta kun.

Mutta kun on elämäni käytetyin ilmaisu. Mutta kun ei huvita, mutta kun ei jaksa, mutta kun paleltaa, mutta kun en uskalla.

Menetän kohta hermoni omaan elämääni. Joku tuntematon nainen sanoi televisiossa, että ei pidä ajatella "mutta kun" -asenteella vaan elää hetkessä. MUTTA KUN olen liian nuori!

Tää on sitten tämmönen juttu

Eilen oli oikein kiva päivä, vaeltelin metsässä parisen tuntia. Tosin ei ollut niinkään kiva juttu, että sain päähäni jonkin ylimääräisen seuralaisen. Juttu kuitenkin päättyi hyvin, kun sain oletetun hirvikärpäsen irti hiuksistani.

Edessä on huoneen perusteellinen raivaus. Pitää hankkiutua eroon ylimääräisistä tavaroista eli noin 85% omaisuudestani. No, jospa kaikki menis sitten paremmin kun ei tarvitse elää tälläisen jättimäisen romukasan ympäröimänä.

Olen alkanut taas pitää hameita ja mekkoja. Koulussa tietenkin ollaan housuissa, mutta kotona on eri juttu. Oikeasti haluaisin pukeutua mekkoihin ja hameisiin koko ajan, mutta niin.. Kai se on vain tottumuskysymys.

Haaveilen pitkistä hiuksista, sellaisista oikeasti pitkistä. Haluaisin polvitaipeisiin olevat hiukset. Hiukset ovat nyt sellaiset keskipitkät, mutta polvitaipeisiin on kyllä matkaa. Joutoajallani olen alkanut tedä itselleni uusia kampauksiakin, nutturoita ja lettihommeleita.

Nyt lähden metsästämään inspiraatiota!

Syyspäiväntasaus

Muistan viime vuoden syyspäiväntasauksen, kun katselin puita niiden vilistäessä ohi ja juoksentelin kivisillalla.

Tänään olen vain pukeutunut harvinaisen upeasti, opiskellut biologiaa, ollut vähemmän vihainen ja itkenyt.

Olen kiitollinen siitä, että sitten joskus saan elää niinkuin haluan.

Voi jumpe

Noin puoli tuntia sitten hermoni menivät taas tähän julmaan maailmaan. Tulipahan vaan mieleen, etten minä tosissani voi katsoa näitä ihmisiä suoraan silmiin kun he edustavat kaikkea mitä vastustan. Ja katsopas vain, olen vieläpä riippuvainen näistä henkilöistä seuraavat pari vuotta.

En vaan oikeesti voin tehdä vielä sitä mitä haluan. Enkä olla se henkilö joka haluan olla. Kumpa olisin edes vuoden vanhempi..

Ärsyttävistä tilanteista paetttuani lähdin kävelemään kotia kohti. Toivoin vain (ja toivon kyllä hiukan vieläkin) että voisin vain nukkua kaksi vuotta ja karata sitten maailmalle. Tein pakosuunnitelmia, kunnes löysin sen sulan tieltä.

Sara, nyt oikeasti järki käteen. Voitko sä muka paeta tätä julmaa maailmaa? Eikö ois paljon järkevämpää alottaa jo nyt matka kohti sitä mitä sä haluut olla, edes pienin askelin? Muistatko eilisen? Nouse nyt hyvä tyttö ylös sieltä kroonisesta melankoliastasi ja tee jotain.

Päätin että ehkä mä kuitenkin nukun vain puoli tuntia ja teen sitten jotain. Että ehkä kaikki on sitten paremmin. Saavuin kotiin, mutten mennyt tarpeeksi nopeasti huoneeseeni. Rakas kotiväkeni aloitti taas jo liian tutuksi käyneen rasistisen ulinansa. Olisi tehnyt mieli sanoa pari valittua sanaa, mutten viitsinyt. Joudun kuitenkin elämään heidän kanssaan vielä kaksi vuotta. Eikä mun kyllä tarvinnut sanoa mitään, riitti vaan kun mä tajusin sen jutun.

Ei ole oikea ratkaisu paeta sinne peiton alle. Maailma on paha paikka, mutta se ei muutu paremmaksi ulinalla. Ihan sama vaikka olet muka liian nuori, pää pystyyn ja toimintaan vaan. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto, eikä odottelu. Sara, sun aika on just nyt. Lue se lappu, perusta päämaja ja tee mitä sun täytyy.

Hiukan hukassa

Kaikki näyttää luisuvan taas huonolle tolalle. En kestä tätä paikkaa missä elän, näitä ihmisiä ja heidän ajatusmaailmojaan. Mikään ei tunnu onnistuvan ja olen edelleen hiukan hukassa. Ehkä mun täytyy kuitenkin löytää se kipinä itsestäni, jutella hiukan eräille ja mennä metsään. Heti huomenna.

Ja täytyy muistaa se etten voi muuttaa koko maailmaa, voin muuttaa vain itseni.

Musiikkia

Tässäpä sitten joitakin lempikappaleitani

Tämän kuulin pari viikkoa sitten englannin tunnilla ja se vain jäi soimaan päähän.. Ja se oli sitten kuunneltava kotona uudestaan ja uudestaan..

 

 

Tämä kappale jäi kans piinaamaan minua kun katsoin Outlanderia..

 

 

.. tästä kappaleesta nyt puhumattakaan. hui.

 

 

Tähän kappaleeseen tutustuin Neiti Fisherin kautta.

 

 

Kiitos seiskaluokan historialle tästä kappaleesta.

 

 

Joskus minunkin täytyy olla sopivasti hippi ja kuunnella tätä.

 

 

Syy on kokonaan naurattajan.

 

 

Inkubus Sukkubus oli ennen suuri lempibändini ja tätä kuuntelen vielä nykyäänkin.

 

 

Intiaaniaikani vuosi sitten <3

 

Esprit Confus <3

 

 

OMNIA on kuitenkin se lempibändini. Rakastan kaikkia kappaleita ja näiä ihmisiä ja niiden tapaa elää ja niin..

Yhteys

Mietin eilen saunassa asioita. Yksi isoimmista haaveistani on, että minulla olisi ystäviä. Sellaisia ystäviä, jotka ymmärtävät minua ja pitävät samoista asioista. 

Ttäällä vaan ei ole ketään tapaistani. Maailmalla on, mutta ei täällä. Sitten kun pääsen täältä, minä kyllä löydän ystäviä.

Tänään kuitenkin tapahtui yksi kiva juttu. Koulussa hengaan yleensä tietyn tyttöpoppoon kanssa ja suurin osa heistä on kanssani samalla laulukurssilla. Oli vain ihan parasta laulaa se yksi kappale heidän kanssaan. Ihan kuin he olisivat olleet ystäviäni.

oikealla tiellä

Taas olen pohtimassa taiteen määritelmää, ripustelemassa taskulamppuja kattoon sekä ulisemassa jotakin outoa. Sain kirjoitusinnon takaisin, palvon OMNIAa sekä mietin että varmaan pitäs joskus tehdä jotain.

Pukeudun kuiteskin vain liian isoon villapaitaa, kerään roskia ja vannon ikuista kostoa niille jotka tuhosivat unelmani. Ja hei tyypit, miksei täällä ole tarjolla mitään vapaaehtoistyötä mikä ei olisi kirkon alaisena? Tarvitsen pattereita.

Mulla piti olla taas jotakin järkevää kirjoitettavaa, mutten enää tiedä mitä sanoa. Tiedän vaan että olen oikealla tiellä koska löydän aina sulkia.

Muutos

Kaikki on muuttunut jo nyt. Ei siihen tarvittu kuin yksi oivallus ja pari sanaa. Uskallan väittää että kaikki alkaa olla paranemaan päin. Viittasin jopa tunnilla _ruotsin_ tunnilla. Muutosta, positiivista sellaista. Nyt vain sitten tavoittelemaan sitä mitä haluan.

"Laitoin sitten pyörät pyörimään vaikken tiedä minne suuntaan ne pyörähtää-"
Tällä kertaa tiedän suunnan.

Ähäkutti

Alussa mietin, että jokaisen päivän pitäisi olla kuin tämä. En niinkään tarkoita sitä, että joka päivä täytyisi käydä uimassa ja istuskella virkkaamassa. Olisi vain mahtavaa jos nukkumaan ruvetessa nukahtaisi heti. Olisi väsynyt ja tuntisi, että päivän työt on todellakin tehty.

Kaipa päähäni sattuu taas. Haluaisin olla niin paljon kaikkea, niin paljon kaikkea. Tiedän kyllä täsmälleen mitä haluaisin olla, mutta aina niiden toiveiden toteuttaminen ei ole helppoa. Tänäänkin olen haaveillut vaikka kuinka monesta asiasta, jotka kaikki riitelivät keskenään. Mieleni muuttuu niin nopeasti, haluan kaiken mutten kuiteskaan mitään. Turhauttaa.

Olen miettinyt tänään paljon viime syksyä. Silloin tapahtui kaikkea hienoa ja ihanaa, vaikka tietyt asiat alkoivatkin luisua väärään suuntaan. Tai ehkä suunta oli sittenkin oikea. Joka tapauksessa mietin tänään yhtä lausetta. Se lause sanoi erään tietyn auttavan minua ongelmissani. JA nyt tekisi mieli HUUTAA. Tajusin sen, vihdoinkin!!

(Minä voin olla taiteilija.
Minä voin olla muusikko.
Minä voin olla parantaja.
Minä voin olla soturi.
Minä voin elää menneessä ja nykyisyydessä-

Minä voin olla ihan mitä, kunhan vain pyydän apua tietyltä taholta.)

Paitsi että en osaa mitään mitä haluaisin ja meni jo muutenkin höpinäksi. Tärkeäksi höpinäksi.

-

Mun piti kirjoittaa jostain hienosta asiasta mutta en nyt vaan enää muista mistä ja kellokin alkaa olla vähän liian paljon.

Haaveilen matkustamisesta. Tahdon vain kiertää maailmaa ja oppia uutta. Helpommin sanottu kuin tehty. Matkustamiseen liittyvää haavetta ajatellen voin nyt kuitenkin alkaa säästämään rahaa ja kehittämään kielitaitoa. Tällä hetkellä osaan enemmän tai vähemmän englantia, ruotsia, portugalia ja nyt on saksan opiskelu myös alkanut.  Haluaisin kuitenkin osata vaikka kuinka monia kieliä ja vierailla vähän kaikkialla, listoista tulisi liian pitkiä.

Haaveilen myös sellaisista hienoista tarotkorteista ja vaikka mistä tilpehööristä. Ja tokihan haaveissa olisi myös se, että Neiti Fisherin etsivätoimiston jaksot palaisivat Areenaan, mutta ainahan voi katsoa niitä unkariksi dubattuna..

Päässäni on pyörinyt jo puoli vuotta ajatus eräästä moniosaisesta kirjoitusprojektista. Itse asiassa kyllä monistakin kirjoitusprojekteista, mutta tämä yksi olisi nyt sitten se numero yksi. Minulla taitaa kyllä vain olla jo valmiiksi tässä noin kymmenen kirjoitusta kesken.. Siihen yhteen minulla kyllä riittäisi tekstiä vaikka kuinka. Ehkä kuitenkin odotan syksyyn, niin saan loput aiheet hiottua.

Huomenna luokan kanssa kirjastoon, tiedän jo mitä lainaan vaikka se tuleekin aiheuttamaan minulle runsaasti päänsärkyä. Aamualkaa kuitenkin laulukurssilla ja luvassa on myös terveystietoa ja kaikkea muuta kivaa, joten ei se nyt niin kamalaa voi olla. Ehkä-

Tällä hetkellä numero yksi on kuitenkin se, että pitää mennä nukkumaan.

kai nää on kuulumiset

Rakastan kuviksen kurssia, kaksi tuntia viikossa putkeen ja seuraavaksi pitäisi tehdä yhteisötaidetta aiheena luonnonusko. Pääni on jo nyt täynnä ideoita, tahtoo jo käydä töihin! Muutenkin osuin nappiin valitessani kuviksen, odotan nyt jo innolla mitä kaikkea sieltä eteen tulee.

Voisin ryhtyä kirjoittamaan dekkareita tai kauhukirjallisuutta. Tai sitten vain työstää tästä keskeneräisestä *salaisuudesta* jotakin järkevää. Kuvanveisto ois tosi jees, maalauksesta puhumattakaan. Valokuvaus olisi sitten jo aivan ihanaa. Minulla on paljon ideoita korvan takana, ehkä liikaakin.

Toissapäivänä oli ihana auringonlasku. Kaikki oli niin oranssia ja minä kirjoitin. Tosin puolet niistä kirjoituksista vois poistaa, meni mauttomaksi. Kaalilaatikkokin on muuten mautonta ellei siihen laita majoneesia tai voileipäpikkelssiä.

Poonamus on ihana ja saksalainen rakkauteni on vaihtanut hiusten väriä. Pillitän musiikille ja tahdon sen yhden tatuoinnin sitten joskus. Pelkään pahinta muttei ehkä vielä ole hätää, kaikki on niin sekavaa mutta niin selvää. Kerroin eräälle opettajalle ujoudestani, mutta toiselle en uskaltanut myöntää lempiartistiani. Se pysyköön vain omassa tiedossani, kuten myös saksalaisen rakkauteni henkilöllisyys.

Haluaisin ruveta viljelemään jotain, mutta ei ole sen aika. Voisi varmaan vaan ostaa teetä ja kaivella neulomukset esiin. Kun syksy kunnolla tulee, voin taas alkaa kävellä luonnossa ja sitten ehkä vähän itkeskellä vähän lisää. Ja hankkia kunnon kokemusta siitä omasta jutusta. Ja ehkä kuolata vielä hiukan enemmän saksalaisen rakkauteni perään ja ihannoida noitajuttuja-

Tää on sekavaa, mutta minkäs sille voi.

Olisipa

Olisipa 20-luku
Olisipa rahaa
Olisipa taitoa
Olisipa kehittäviä harrastuksia
Olisipa rohkeutta
Olisipa ikää
Olisipa jo huominen
Olisipa kivoja vaatteita
Olisipa tatuointeja
Olisipa mahdollisuus tehdä jotain

...
mutta kun ei niin ei
tiedosto nimeltä tajunnanvirta kutsuu
jospa tänään saisin vielä jotain aikaiseksi
olisipa motivaatiota

Kun paha päivä iskee..

Kaikilla on varmasti ollut paha päivä, milloin mikään ei meinaa onnistua ja tulee vain äksyiltyä kaikille. Kokoan tähän nyt oman listani, minkä avulla voin yrittää pelastaa pahalta vaikuttavan päivän ettei kaikki menisi sittenkään pilalle.

• Syö lakkahilloa
• Katso Neiti Fisher -videoita
• Mene ulos
• Väitä itsellesi että kaikki menee oikein mainiosti
• Silitä kissaa
• Laittaudu oikein hienosti

Viimeisenä vaihtoehtona mörrimöykkypäivänä näen sen, ettei ole oma itsensä. Ottaa päälle jonkun roolin, toistelee vaikka olevansa kaikille ystävällinen ilopilleri. Tai sitten miettii että miten tässä nyt oikeasti tulee tapahtumaan jos tiuskin kaikille..

Joskus pahan päivän voi antaa antaa ihan suosiolla olla se paha päivä. Mutta kuten minun tapauksessani, neljä kertaa viikossa ei kannata kääriytyä peittoon murisemaan tai mennä pilaamaan kaikki.

Lempivaatteita tai jotain sinnepäin

Ajattelin nyt esitellä jotain lempivaatteitani ja kertoa pukeutumisestani ylipäätänsä.

1/3 huoneestani on täynnä vaatteita ja asusteita yms. Suurin osa niistä on väriltään maanläheisiä, mutta olen pikkuhiljaa yrittänyt pukeutua muuhunkin kuin ruskeaan, vihreään tai ruskeavihreään. Tykkään myös vanhoista vaatteista. Minulla on joitakin suvussa kulkeneita vaatteita (mm. ukin veljen housut, isotädin takki..). Lisäksi tykään kovasti tietyistä historian aikakausista ja minulle on kertynyt 20-luvun romppeita hyvin kiitettävästi. Haaveilen myös muutenkin keskiaikaisesta ja viikinkiaikaisesta pukeutumista, unohtamattakaan 1600-1800 -lukuja. Jos ei ihan täysin vastaa historiallista versiotaan, niin on ainakin jotain sinne päin.

No mutta nyt niihin valittuihin vaatteisiin. Enimmäkseen yläosa-linjalla näköjään mennään, mutta eipä niissä (miesten) housuissani tai lukuisissa maataviistävissä hippihameissani mitään erityistä kuvattavaa olekaan.

Ostin tämän samettimekon toissapäivänä. Se oli vain sellainen joka oli pakko saada. Tarkoitus olisi pitää tätä ihan arkityylissä, jotta olisi edes jotain 'hienoa' vivahdetta siinäkin. Tuon korunkin ostin samana päivänä, sitä odottaa ihan erilainen kohtalo kuin normikaulakorua..

Tämän sain mummoltani viime kuussa. Se on vain pehmeä ja hyvä päällä, sekä ainakin itselleni tulee jotenkin mieleen 20-luku. Tuhon kun yhdistäisi sellaisen tietynlaisen hameen..

Tässä on suurin rakkauteni: harmaa villatakki. Tämä on oikein pehmeä ja tätä pitäessä tulee väistämättä mietittyä menneitä aikakauusia.

Toinen villatakkihärveli.

Tämä tunika/mekko/mikälie on yksinkertaisesti aivan ihana. Hiukan pienihän se on, mutta kyllähän tuota vielä voi pitää.
 

Tämä on suurin rakkauteni numero kaksi. Se vaan on niin mukava päällä.

Tälläisiä härpäkkeitä on alkanut ilmestyä minulle lisää vain kahden takin muodossa. Minulla on siis pakkomielle hamstrata tämäntyylisä vaatteita.

Tässä mekossa on sitä jotain, muutakin kuin tuo liian avonainen kaula-aukko.

en enää itsekään tiedä

"Kaksonen on sopeutuva, vilkas, älykäs, nokkela ja monipuolinen. Merkurius hallitsee mm. ajattelua, kommunikaatiota, sisaruksia ja muuta lähipiiriä, lyhyitä matkoja, kaupankäyntiä ja kulkuneuvoja ja nämä elämän osa-alueet koskettavatkin Kaksosia joskus yllättävässäkin määrin, samoin kuin merkin luonteeseen kuuluva dualismi eli kaksijakoisuus. Vaikka Kaksonen perinteisesti mielletään pinnalliseksi ja suulaaksi, niin yllättävän paljon näkee hiljaisia ja filosofisen pohdiskelevia tapauksia, jotka yllättävät syvällisyydellään ja ilmaisevat itseään mieluummin vaikkapa kirjoittamalla kuin puhumalla. Tyypillistä Kaksoselle on kuitenkin se, että ajatus juoksee kuin hirvi ja monen muun merkin on vaikea pysyä hänen perässään.
Kaksonen on tiedonhaluinen ja utelias, jossain määrin ikuinen opiskelija. Uuden oppiminen on Kaksosesta hauskaa ja kirjahylly voi olla täynnä nimenomaisesti tietokirjallisuutta, jota myös luetaan ahkerasti. Monipuolisena merkkinä hänellä voi olla monta rautaa yhtä aikaa tulessa. Kaksonen on myös hyvä ideoimaan ja yhdistämään oppimaansa tietoa uudeksi kokonaisuudeksi. Kaksosen sosiaalinen piiri on yleensä laajahko ja hän esittelee mielellään myös ihmisiä toisilleen - eli kyseessä on eräänlainen ihmishahmoinen Nokian puhelin, jos näin voi leikkisästi sanoa! Negatiivisessa mielessä Kaksosella voi olla muiden ilmamerkkien tapaan taipumusta älyllistää liikaa asioita, joten tunne-elämä saattaa joskus jäädä varsin ohueksi. Hän on myös varsin levoton ja herkkä kyllästymään niin asioihin kuin ihmisiinkin. Luonteen kaksijakoisuus voi näkyä androgyniana, eli tietynlaisena sukupuolettomuutena tai huonommassa tapauksessa esim. voimakkaana synkistelytaipumuksena, vaikka normaalisti Kaksonen varsin iloinen merkki onkin. Ihmissuhteissa Kaksonen on usein mahdoton flirtti ja jos supliikki on hallussa, niin sitä käytetään taatusti viettelykeinona. 20-30 -vuotiasta Kaksosta voi kukasta kukkaan liihottelu kiinnostaa vakisuhdetta enemmän. Kaksoset ovat yleensä hyvin vapaudenkaipuisia ja eräät suorastaan sitoutumiskammoisia. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö Kaksonen voisi rakastua lujaa ja vakavasti ja kun näin käy, hänestä saattaa sukeutua uskollinen ja rakastava kumppani. Parhaimmillaan hän on ihmissuhteessaan keskustelutaitoinen, seurallinen, hauska, hullutteleva ja huumorintajuinen, joka tuo ainakin hetkellisesti iloa niin ystäviensä ja kumppaninsa elämään. "

Horoskooppini on kaksonen. Sisimmässäni vastaankin täysin tuota kuvaista, tai ehkäpä pikemmitenkin haluaisin vastata.

Vaikka haluaisinkin olla sosiaalinen, pelkään sosiaalisia tilanteita. Koulussa olen koko ajan varpaillani, pelkään sitä että joku tulee puhumaan. Tunneilla hikoilen ja vapisen, kun pelkään että opettaja kysyy minulta. Vastaan ihan varmasti väärin, kaikki ihan varmasti nauraa.  Mitään 'sosiaalista piiriä' minulla ei olekaan. Koulun ulkopuolella tapaan vain kotiväkeä ja mummoani. Jos olen vaikka kävelemässä ja nään ihmisen jota pitäisi tervehtiä, pujahdan eri reitille aina kun siihen on mahdollisuus. Nykyään vapaa-aikanani en tee mitään muuta kuin kyyhötän huoneessani. Usein yhtään mikään ei huvita. Välillä kotiväenkin kohtaaminen tuntuu liian isolta palalta.

Erityisen hankalia ovat ne tilanteet, kun pitäisi sitten lähteä jonnekin. Miten minä muka voin kävellä koko kylän halki, kun kaikki katsoo. Jokin minussa on kuitenkin pielessä ja sitten ne nauraa. Kun kouluun lähtemisestäkin tulee joka aamu iso sisäinen tappelu, itku ja tärinä, haluaisi olla menemättä. Varsinkin jos on tiettyjä tunteja, jolloin opettaja saattaa äkkiarvaamatta kysyä. Ja ensi vuonna niitä tiettyjä tunteja tulee tuplasti enemmän.

En minä halua olla tälläinen! Kuitenkin minä olen tässä tilanteessa ja aiemmat yritykset nousta eivät ole johtaneet mihinkään. Ja ketä tästä voi syyttää, niitä poikiako jotka teki viimeisistä vuosistani ala-asteella helvetin?

--------------------------------------------------------------------------------------------

 

Mulla on tasan kolme viikkoa aikaa. Haluan ilmestyä kahdeksannelle luokalle todellisena itsenäni, enkä jonakin ahdistuneena riekaleena. Pitää vaan ottaa mallia Neiti Fisheristä. Neiti Fisher on ihana.