MOI

Entä jos kuuluisinkin tänne?

Olen jaksanut jauhaa moneen kertaan, etten kuulu tänne. Minun pitäisi olla oikeasti jossain menneisyydessä, historian syvissä vesissä. Mutta entä jos päätän, että kuulun tänne, että täällä on hyvä olla.

Maailmassa on käynnisssä ties mnkälaista kriisiä, mutta ehkä tämä on silti hyvä paikka elää. Ehkä olen täällä sen takia, että voin muuttaa asioita hiukan parempaan suuntaan.

Minä kuulun tänne. Piste.

Mitä mä sit oikeasti haluan

Olen taas jonkinlaisessa kriisissä - vaikuttaa siltä että murrosikä ei ole muuta kuin kriisiä kriisin perään. Tai jos ei ole kriisiä niin sitten vaan ärsyttää.

 

Minä haluaisin oman asunnon. Toivon niin kovasti että olisin edes pari vuotta vanhempi ja olisin päässyt jo pois peruskoulusta. Minä vain odotan niin kovasti sitä päivää kun pääsen lähtemään täältä. Tahdon muodostaa oman elämäni ja päättää ihan itse omista asioistani.

 

Turha kuitenkaan aloittaa ulinaa kun en kuitenkaan pääse täältä pois nopeasti - vielä tämä lukuvuosi ja seuraava. Sen sijaan voisin pohtia mitä minä voisin tehdä tällä tuppukylällä, jos siis joskus sattuisin tekemään jotain muuta kuin valittamaan, syömään tai nukkumaan.

 

Minä ihan oikeasti haluan alkaa opiskella niitä yrttijuttuja ja muutenkin perustaa pihalle ja huoneeseeni sellaisen puutarhan että pois tieltä risut ja männynkävyt. Ihan oikeasti tahdon kasvattaa omia ruokatarpeita (perunat, porkkanat, lantut, salaatit jne.) sekä erilaisia yrttejä joita voisin käyttää niin mausteina kuin parantamiseenkin. On ollut vähän sellaista puhetta että jos sitä lahjaksi saisi saavin missä pottua ens vuonna viljelis - maata kun en ryhdy muokkaamaan. Ostoslistallani on ollut myös ikuisuuden saviruukut kasveille. Ja jos sitä tulevina talvi-iltoina vähän jaksaisi aktivoitua niin voisin ruveta tekemään viljelylaatikoita vanhoista laudoista.

 

Haluaisin ihan oikeasti alkaamyös taiteilemaan. Mielessä on ollut erityisesti valokuvaus, mutta sitä on aika hankala toteuttaa. Haluaisin kuvata ihmisiä, mutta vapaaehtoisia ei löydy. Minulla on muutenkin vain tuollainen vanha kamera enkä muutenkaan tajua niiden päälle mitään. Jostakin sitä on kuitenkin aloitettava - ja kuvaanhan minä nukkejani. Nuket ei kuitenkaan meinaa enää riittää, joten jos sitä sitten vaikka ryhtyisi luontokuvaajaksi. Haaveissa on ollut myös polaroid-kamera, mutta täytyy sitten katsoa kun on rahaa tuhlattavana.

 

Haluaisin myös ihan oikeasti päästä jonkinlaiseen työhön. Mutta katsopas keppanaa, sehän on vähän niinkuin laitonta. Saan työskennellä tämän ikäisenä korkeintaan puolet loma-ajastani ja/tai niin ettei opiskelu häiriinny. Saan mennä vasta sitten oikeisiin töihin kun olen päättötodistuksen käteeni saanut - eli parin vuoden päästä. Töihin haluaisin päästä sen tähden että sisälläni on valtava vimma päästä tekemään töitä. Niinkun oikeesti, välillä ihan sormia syyhyttää. Jos saisin jostain jonkun työpaikan, sitoutuisin siihen ihan 100%  ja tekisin kaikki annetut työtehtävät parhaani mukaan. on ollut hiukan puhetta siitä että saattaisin päästä yhden kaverin kanssa kesätöihin ensi kesänä koko kuukaudeksi. Täytyy vain alkaa selvittää näitä asioita että saadaan parhaat paikat!

 

Mutta nyt kyllä ihan oikeasti haluan käpertyä peiton alle lukemaan kirjaa. Ensi kertaan, siis!

 

KUKA MUUTTAA MUN KANS SKOTLANTIIN SYÖMÄÄN KASVISHAGGISTA

Tarvitsen ihan ehdottomasti sisältöä elämääni. Tarvitsen työpaikan, edes vapaaehtoistyötä. Tarvitsen myös matkalipun Skotlantiin.

Hypin kohta seinille, revin hiukset päästäni, itken ja karjun. Turhauttaa, en pysty tekemään mitään. Vapaata aikaa kuusi tuntia, en aina vaan jaksa olla koneella. Pitäs päästä jonnekin, pitäs päästä pois täältä. Haluaisin vain oikeasti tehdä jotakin ja olla oma itseni, mutta täällä siihen ei ole mahdollisuutta.

hupsista

Koko ensi viikko on lomaa. Voi juma, mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?

Tietenkin voisin neuloa peiton, mekon, terälliset säärystimet, takin ja kaikkea muuta. Voisin myös vaikkapa olla viikon vegetaristi. Voisin myös siivota huoneeni, tehdä koulujuttuja, kirjoittaa, soittaa harppua ja opetella lausumaan runoja.

Mutta kun. Mutta kun. Mutta kun.

Mutta kun on elämäni käytetyin ilmaisu. Mutta kun ei huvita, mutta kun ei jaksa, mutta kun paleltaa, mutta kun en uskalla.

Menetän kohta hermoni omaan elämääni. Joku tuntematon nainen sanoi televisiossa, että ei pidä ajatella "mutta kun" -asenteella vaan elää hetkessä. MUTTA KUN olen liian nuori!